sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Uusi yritys (taas kerran)

Vaikka sitä kuinka haluaisi kirjoittaa, niin elämä tulee väliin. Yritän taas kerran aloittaa kirjoittamisen tällä kertaa ompelukärpäsen puraisemana.

Viime päivityksestä on kulunut jo liki puolitoista vuotta. Ajanjaksoon mahtuu monen moista. Suurimpana 8 kk takaperin syntynyt kuopus. Tyttärelle valmistunut mekko saakin kunnian toimia blogin henkiin heräämisen aloittajana.

Kaava on Ottobren Blue Orange lehdestä 1/2014. Kangas on joustofroteeta ja tekemiseen tuhraantui noviisilta viikonloppu. Kokeilin ensimmäistä kertaa framilonia ja tulos on mukiin menevä. Seuravaan versioon tekisin muutoksia.

74 on kokona hyvä, mutta pituutta laittaisin reilusti lisää. Lisäksi jättäisin rypytykset pois ja tekisin etu- ja takakappaleet yhdestä palasta. Kanttaukset tein ohjeen mukaan, mutta seuraavalla kerralla liitän resorin renkaana. Tulee siistimpi.

Pahoittelut rujosta ulkoasusta. Kännykän sovelluksella kirjoittelen.