torstai 8. marraskuuta 2012

Niin se aika vierähtää. Edellisestä postuksest onjo kuukausi. hupsis.

Neulotuttanut on paljon. Syysloman aluksi valmistui pirpanalle huppari. Lankana on Viking Ville ja ohjeon Novitan 7 veljestä -lehdestä. Lanka valinta meinasi koitua ongelmaksi, koska seiska veikka on mielestäni liian karkea lapsen puseroon, mutta langan piti olla kuitenkin konepestävää ja suunnilleen samanpaksuista. Laiskotutti, enkä jaksanut laskea uusia silmämääriä.



Lomalla tehty sukka- ja lapasinventaario paljasti myös kummalisen kesän ai
kana tapahtuneen kutistumisen. Seuraavaksi puikoille päätyi parit sukat lankanan Novitan wool. Ja silloin se kirous iski. Vasemman puoleiset ovat Tools-sukat, ohje löytyy Ravelrystä. Tein sukat suurimman (25) koon mukaan, jolloin niistä olisi pitänyt tulla vähän reilut. Kattia kanssa, lyhyet ovat. Pitänee purkaa kavennukset ja neuloa lisää pituutta.

Oikean puoleiset sukat ovat ihan tavalliset, silmiä varressa 48 ja teräosassa 40. Tämän parin avulla tuli (taas) todistettua, että matemaatikot eivät osaa laskea. Toisessa varressa on kuusi raita paria ja toisessa seitsemän. Huomasin tämän vasta lankojen päättelyn jälkeen. Nämä sukat ovat hieman suuremmat kuin edelliset, joten lienee ovat sopivat.


Koska minimaalisesta lankavaratostani ei löydy sopivaa lankaa seuraavaan projektiin (mies tilasi puuvillaisen paidan ja minä tarvitsen lapasia), eikä budjetti veny tällä hetkellä, seuraavaksi uhriksi joutui talvella aloitettu kastetaulu.



Niin, se kirous. En ole vielä tähän päivään mennessä onnistunut neulomaan pirpanalle sopivaa pipoa, yrityksiä on monta.